sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Esiintymisestä ja lisää kisahössötystä :)

Hiukan muisteluja vuoden takaa.


Viikot sen kun vähenevät. Meillä oli eilen viimeinen tiimin posetreeni ennen kisoja, jossa Elovaaran Maija oli taas meitä opastamassa. Tällä kertaa väestökato oli vähän suurempi ja paikalla oli vain neljä tiimiläistä. Loput oli kuka missäkin. Vaan ei se menoa haitannut. Omassa T-kävelyssä oli vielä hiukan hienosäätöä. Pään asentoa ja kävelyn nopeutta säädettiin sekä hiukan lisättiin pehmeyttä. Eiköhän ne tässä kolmessa viikossa ehdi vielä fiilata kohdilleen. Maijankin mukaan ne oli ihan yksityiskohtia. Kyllähän se tässä vuosien varrella on jo aika hyvin muotoutunut kohdilleen.

Olen niin onnekas, kun esiintyminen ei mua jännitä. Siihen on tottunut opiskelun ja työn puolesta. Vielä kouluaikoina yläasteella ja lukiossa olin varmaan kuukauden paniikissa ennen jokaista esitelmää. Ne oli niin harvinaisia, ettei esiintymiseen voinut tottua. Mutta opiskeluaikana oli jokainen harjoitystyö esiteltävä ja siinä jo sai hyvää harjoitusta. Töissä sitten oli lopullinen tulikoe, kun suunnitelmia pitää esitellä yleisötilaisuuksissa ja kunnissa mm. kunnanhallituksille ja -valtuustoille. Tupa on täynnä ihmisiä ja heille pitää kertoa, mitä olemme suunnitelleet. Aluksi oli hieman perhosia vatsanpohjassa juuri ennen omaa vuoroa, mutta sitten sekin jäi pois. Näiden tilaisuuksien kautta on siis hiljalleen pääsyt siihen, että yleisön eteen meneminen ei enää jännitä ollenkaan. Kun on tottunut puhumaan isolle yleisölle, ei se tunnu yhtään miltään, että lavalle menee vain hymyilemään. Kilpailutilanne tuo siihen sitten minulle sen oman sopivan jännityksen. Se että kaikki menisi nappiin, eikä tulisi virheitä, se että kaikki muutkin yrittävät varmasti parhaansa. Jokainen haluaa tietysti pärjätä mahdollisimman hyvin.

Esiintymiskokemuksesta on siis paljon etua ja sitä kannattaa kartuttaa, jos vain mahdollista. Siellä omalla salilla voi vaikka pyytää sillä hetkellä olevia katsojiksi silloin tällöin, jos muuta mahdollisuutta ei ole. Mitä useammin, sen parempi. Toisia häiritsee enemmän se, että katsojat ovat tuttuja, toisaalta ventoviereillekin voi olla vaikea esiintyä. Kisayleisössä on varmasti molempia.

Toisilla jännittäminen näkyy esiintymisessä. Tärinä on kova ja virheitä tulee, esiintyminen on epävarmaa, jäykkää ja hymyileminen unohtuu. Olemus voi viestiä, että lavalla oleminen ei ole hauskaa. Jos rinnalla on samanlaisella fysiikalla varustettu kilpakumppani, joka on rennon urheilullinen ja hymyilee, ei tuomareilla ole vaikeuksia valita heistä parempaa. Lavalla pitää näyttää siltä, että siellä olosta nauttii. Toiset saattavat jännittää paljonkin, mutta se ei näy esiintymisessä, vaan he osaavat käyttää sen voimavarana. Pientä tärinää varmasti on melkein kaikilla.

Aivan ensimmäistä kertaa lavalle astuessa tuli pieni shokki kuitenkin siitä tilanteesta. Lavalle suunnatut valot olivat todella kirkkaat ja valtava katsomo hahmottui vain tummana massana. Kasvoja saattoi erottaa vain eturivistä, joka kuitenkin on yllättävän alhaalla, eikä tuomareihin siten välttämättä huomaa katoa. Omia kannattajiaan ei siis pysty siellä paikallistamaan muuten kuin sen perusteella, että jostain päin joku huutaa omaa nimeä. Plakaatitkaan eivät erotu kisaajille. Huutakaa ja kannustakaa omianne siis hyvät katsojat, sillä siellä lavalla on tuossa tilanteessa tavallaan aika yksin. Sanotaan, että joku voi lavalla näyttää samalta kuin peura ajovaloissa. No, tuo tilanne ei kyllä yhtään helpota sitä. Valot todellakin estävät näkemästä muuta kuin valtavan tumman massan ihmisiä. Lavalla voi hyvin asettua sen eläimen asemaan, joka yhtäkkiä tuijottaa kirkkaisiin valoihin ja sen takana lähestymään tummaan uhkaavaan hahmoon... Toisaalta se voi olla helpottavakin: siellä on vain yleisö, ei yksittäisiä ihmisiä, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan. :) Vaikea sitä on kokematta kuvitella. Mutta hyvin pian se ensipaniikki siitä varmasti haihtuu ja osaa sitten rentoutuakin.


 Marian tekemä ihana kisakampaus.


Lavalla pitää muistaa, että kilpailijaa arvostellaan siitä hetkestä, kun hän astuu lavalle, siihen hetkeen, kun hän sieltä poistuu. Kaikki, mitä lavalla tekee, on tuomarien arvostelevan silmän alla. Kävelytyyli vaikuttaa tuloksiin ja eri lajeissa se on hieman erilainen. Bikini fitnessissä se on hieman erilainen kuin body fitnessin ihanteellinen kävelytyyli. Body fitness etsii kauttaaltaan kilpailijasta aavistuksen enemmän urheilullisuutta. Sitä pitäisi siis ilmentää myös kävelytyylissä, eleissä ja asennoissa sekä hiuksissa ja stailauksessa. Kokonaisuus on se, jota katsotaan. Nykyään lähes kaikki osaavat jo korkokengissä kävellä. Muutama vuosi sitten sitä ei vielä arvosteltu, joten kävely saattoi näyttää karmealta. Mutta nyt sitäkin harjoitellaan, jollei sitten siviilissä tule korkkareita käytetyä muutenkin niin paljon, että se jo sujuu.

Voi olla vaikea hahmottaa, mikä tekee kävelystä uheilullisen. Ryhti, lantion keikutuksen määrä ja muut vastaavat pienet vivahteet vaikuttavat asiaan. Hiuksissa pätee sama. Vaikka kuinka tekisi mieli tehdä se valtavan suuri ja pöyheä, klitterillä koristeltu kampaus... kannattaa se jättää niihin illan bileisiin. Lavalla huomiota ei saa viedä liiaksi pois fysiikasta, joka on kuitenkin se pääasia. Selkeä, yksinkertainen ja tyylikäs kampaus on varma valinta. Toisaalta siihen kannattaa kuitenkin panostaa. Huonokuntoisen näköiset ja elottomana roikkuvat hiukset eivät myöskään ole eduksi. Ei ole hyvä, jos näyttää siltä, että hiukset ovat kokonaan unohtuneet kiireessä laittaa. Sellaistakin näkee joskus. Meikki samoin. Lavalla pitää kirkkaissa valoissa olla huomattavasti tavallista tummempi ja värikkäämpi meikki. Lavavalot haalistavat melko tehokkaasti värit. Omat kohtuullisen tummat pinkit biksuni näyttivat hempeän vaaleanpunaisilta. Samoin iho oli luonnossa lähes suklaanruskean värinen, mutta lavalla aika vaalea. Kannattaa siis turvautua asiansa osaavan ammattilaisen apuun, jos ei ole varma miten tummaksi pitää värit vetää. Tässä pari kuvaa viime kisoihin valmistautumisesta:

Ensimmäinen värikerros laitettuna, kolme päivää kisoihin. Äkkiseltään voisi luulla, että tämä väri riittää...

Ei näy rasvamakkaroita.


 Kisa-aamuna viimeinen kerros väriä laitettuna. On se kuin pronssipatsas ;)


Tässä vertailuna lähtötilanne ja lopputulos eli vierekkäin kalkkilaivan kapteeni ja BF-kisaaja...
Ja vielä, miltä tuo suklaanruskea väri lavavaloissa näyttää...
Miettikääpä, näkyisikö niitä lihaksia, jos ilman väriä lavalle menisi... Siitä vaan niin usein näkee tavallisten ihmisten kirjoittelevan kuvien kera ja nauravan, että nyt meni bodarilta rusketus vähän överiksi - miksi niiden pitää itsensä noin tummaksi värjätä?! Joopa joo. Jos tuollainen kalkkilaivan kapteeni sinne lavalle menisi, niin voin sanoa, että pelkkä valkoinen aave siellä olisi. Missään ei näkyisi lihasta. Johan sen näkee tuosta salaman valosta. Mitään ei erotu.

Tunnen jo värin tuksun... tulis jo 12.4... lavahinku on jo kova! :D

Entrepreneurs don’t waste time/energy worrying about being better than someone else. Focus on being the very best version of YOU.” via Abdulaziz Aljouf
Read more at http://under30ceo.com/44-success-quotes-to-inspire-and-motivate-you/#5foeD0r7WXy4vIVM.99


Entrepreneurs don’t waste time/energy worrying about being better than someone else. Focus on being the very best version of YOU.
- Abdulaziz Aljouf

2 kommenttia:

  1. Sulla on kyllä toi yläkroppa ihan epätavallisen kiree BF kisaajaksikin.

    VastaaPoista
  2. No näin on, kun rasva painottuu koipiin... yläkroppa tuppaa kiristymään melko tavalla, ennen kuin jalat on kisakunnossa. Se oli taas kisakunnossa jo helmikuussa.... Sen kanssa tässä saa sitten tehdä töitä, ettei yläkroppa kutistu sillä aikaa ihan olemattomiin. Mutta vuosi vuodelta parempaan suuntaan!

    VastaaPoista