perjantai 3. tammikuuta 2014

Warrior's call

Eilen se sitten tapahtui, mitä olen pelännyt jo kolmatta vuotta... Nimittäin huomasin töissä, että mun eväät on kotona jääkaapissa 120 km päässä...Tuota tilannetta olen monesti "odottanut", että joku kaunis päivä se on vielä edessä. Olen suorastaan ihmetellyt, ettei se ole sattunut jo edellisillä dieeteillä, loppuvaiheessa, kun tuntuu, ettei aivot enää silloin toimi ollenkaan. Nyt ei vielä pahempia ongelmia sen suhteen ole ollut, mutta kohta niitä varmaan taas tulee, kun kalorit on riittävän alhaalla. Keittelen kahvia ilman vettä ja unohtelen ties mitä. No joo, olen mä nyt jo muutamia tavaroita unohdellut ties minne... :)

Tiesin siis, että päivä on pitkä, ehdin kotiin vasta 15 tunnin päästä... hip heijaa! Olisin tarvinnut eväät koko päiväksi. Tietysti se hätävaralaskelma, joka mun aina oli tarkoitus juuri tätä varten lompakkoon kätkeä, oli tekemättä... Eihän siinä auttanut muu, kuin pikaiset kalkuleeraukset ja muistelut, paljonko mitäkin ruoka-ainetta missäkin ruuassa tuli olla. Onneksi kalorien pyörittely on hallussa. Sitten kauppaan. Sen piti olla jotakin helposti mitattavaa, valmistettavaa ja reissunkin päällä syötävää... Grammavaakaa kun ei myöskään siihen hätään ollut tietenkään saatavilla.

Riisikakkuja, kalkkunaleikettä, manteleita, rahkaa ja ananasrenkaita tarttui matkaan. Olivat ainakin heti syötäviä ja helposti mitattavia, sillä muistin ulkoa, mitä ne painavat kappaleelta. Sain välipalat, lounaan ja päivällisen syötyä. Illalla kotona tarkistin vielä laskelmat ja heittivät sen verran vähän, että hiukan iltapalaa justeeraamalla sain kalorit kohdilleen. Huh! No, toisaalta - paljonko yhdellä päivällä nyt olisi ollut väliä - mutta mieluusti sitä nyt syö suurinpiirtein oikein. Ei tällaisia päiviä kyllä usein toivo sattuvaksi...

Muutoin dieetti etenee ihan mallikkaasti. Taidan olla jonkin verran edellä aikataulusta viime vuotiseen nähden. Hyvä niin. Ei tule hoppu, eikä tarvitse vähennellä kaloreita. Silti painetaan 120 lasissa menemään. Kummallista, miten noihin HIIT-tyyppisiin intervalleihin jää koukkuun. Herkkuahan ne eivät ole, kun maitohapot polttaa kintuissa niin vietävästi, että kovin kaunista tekstiä ei suusta aina pääse, mutta silti himottaa tehdä niitä... pitäisiköhän ne luokitella jonkin sortin huumeeksi..? Toinen vaihtoehto on, että mut pitäisi luokitella hieman tärähtäneeksi... Viimeeksi jopa kisan jälkeen kysyin valmentajalta, saisinko jatkaa niitä offilla... :D Lupaa ei tietenkään tullut... en tiedä onko kaikki inkkarit kanootissa, mutta näillä melotaan... ;)
 
 
 Fight, fight, fight fight! Feel the pain tomorrow.
 
 
What we face may look insurmountable. But I learned something from all those years of training and competing. I learned something from all those sets and reps when I didn’t think I could lift another ounce of weight. What I learned is that we are always stronger than we know.
 – Arnold Schwarzenegger
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti