sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Tiimiharjoitukset

Eilen oli tiimin treenipäivä. Monta tuntia fitnessiä. ♥ Aivan mahtava päivä ja mahtava tiimi meillä koossa. Se on kasvanut viimeaikoina. Kovia tyttöjä tulossa kisoihin tulevina vuosina!

 
Ensin sai olkapäät kyytiä oikein kunnolla kimppatreenissä. Jäbäleisson, mikä polte! Sen jälkeen oli poseharkat. Elovaaran Maija oli taas antamassa hyviä vinkkejä asentoihin ja T-kävelyyn. Eiköhän niillä saada kävely hiottua entistäkin paremmaksi. Viimeeksi jäi vähän sellainen fiilis, että se olisi voinut olla rennompi. No, sitä on paha mennä etukäteen arvioimaan, saako sen rennommaksi. Kyllähän se kisatilanne kuitenkin hiukan jännitystä tuo. Eikä se tällä kertaakaan mennyt virheittä. Tuli vähän räpellettyä ihan kummallisia virheitä. Lisää harjoitusta.

Pikkaisen hienosäätöä tulee asentoihin, jotta ne näyttäisivät paremmilta. Vaikka eteen päin on menty ja kiertoa saatu lisää, silti se voisi kääntyä vielä paremmin.... en tiedä, miten se korkokengät jalassa ei meinaa käntyä. Siinä ei kai saa niin hyvää tukea lattiasta, että se kääntyisi niin hyvin kuin ilman kenkiä. Täytyy tuota vielä hioa myös.

Gazoz sponsoroi meille tiimin edustusvaatteet ja treenipaidat. Niitä soviteltiin vielä ennen kuin menevät painoon ja saadaan niihin sitten tiimin logot. Niistä kuvaa sitten myöhemmin, jahka saapuvat painosta.

Kunnostakin tuli hyvää palautetta. Yläkroppa on viittä vailla ja jalat kymmentä vailla kisakunnossa! Jee! Ennen on jalat olleet vielä pehmeät tähän aikaan ja työtä enemmän edessä. Nyt näyttää sen suhteen todella hyvältä. Jalat ei ole kovin paljon yläkroppaa jäljessä eli paljon sopusuhtaisempi on rasvan määrä. Hyvä hyvä!


Venyttelyä posetusten lomassa.
 
 
Tässä ehtii vielä vaikka miten hyvin kuntoon ja kaloritkin on aika ylhäällä vielä. Tämä dieetti on kyllä mennyt ihmeen helposti. Kuten jo sanoin aiemmin, tämä on mennyt ihan rutiinilla normaalielämän ohessa - tai niin ohessa kuin tämä nyt voi, kun se kuitenkin vie lähes kaiken vapaa-ajan. Mutta sitä ei ole tarvinnut nyt sen kummemmin ajatella tai stressata. Paino on pudonnut kiltisti tasaista vauhtia, ja itse asiassa, nälkäkään ei kovin usein ole ollut.

Kun pääsin eroon siitä lokakuun lopun työstressistä, olen saanut nukuttua aivan ihmeen hyvin. Ennen kaikkea lienee auttanut säännöllinen nukkumaanmeno ja herääminen, josta ei ole poikkeuksia edes viikonloppuna tai lepopäivinä - juuri siksi, että rytmi säilyy (tai mahdollisimman vähän poikkeuksia). Olen niin huono nukkumaan, että mulle tuo on tärkeää. Palautuminen on niin selvästi parempaa, samoin jaksaminen. Koko päivän on virkeä olo paitsi, että lamppu sammuu kyllä sitten yhdeksän-puoli kymmenen maissa melko tehokkaasti. Niinpä sitä sitten nukahataakin sitten heti, kun päänsä tyynyyn kallistaa. Ja niin on taas virkeä olo, kun heräämisvalo on kirkastunut ja aallot alkavat loiskua yöpöydällä kello 5.55... ylös, ulos ja salille!

No juu... helposti ja helposti. Ei se sohvalla löhöämällä se dieetti tietenkään etene. Töitä on tehty. Kaksi treeniä päivässä, intervalleja, palauttelua ja lihashuoltoa. Siinä mielessä ei mitenkään helposti, mutta noin muutoin on ihan normaali olo, ihan kuin en dieetillä olisikaan. On ihana ollut huomata, miten rasvat hupenevat reisistä ja pakaroista. Olo on kevyt, hyvinvoiva ja pirteä. Mä niin viihdyn dieetillä! :)


Energize, strengthen and toughen both your mind and body and let them drive, excite, boost and inspire your Spirit!
 - Ricardo Housham

2 kommenttia:

  1. Hyvä että dietti sujuu, toivottavast viimeitelyt menee myös putkeen.

    Ps. liput on jo hankittu ;)

    VastaaPoista
  2. Toivotaan. :) Kun tässä on saanut myös syödä edelleen paljon ja tankkailutkin on runsaita, on myös vatsalaukku toistaiseksi pysynyt suurena - saapii sitten ahdettua ne kisatankkailut sinne helpommin. Se on ollut yksi hankaluus aiemmin. Vatsalaukku on mennyt niin pikkiriikkiseksi, että kisatankkailut on olleet tuskaa, enkä ole saanut tankattua riittävästi - ei vaan ole yksinkertaisesti mahtunut.

    Hyvä, että olette varmistaneet paikat! :)

    VastaaPoista