tiistai 31. joulukuuta 2013

Juniori vai masters?

Tuossa edelliseen postaukseen tulleen kommentin luettuani aloin vielä pohtia, haittaako oikeasti aloittaa tämä harrastus vasta "varttuneemmalla iällä", kuten itse olen tehnyt. Olen harmitellut, etten aloittanut tätä jo 20 vuotta sitten. Entä, jos olisinkin aloittanut tämän silloin? Olisinko osannut toimia samalla tavalla kroppaani kuunnellen? Nuorena tuntuu palautuvan mistä vaan paljon paremmin, huominen ei huoleta. Olisinko osannut tehdä tämän yhtä terveellisellä pohjalla kuin nyt teen? Ilman samanlaista kokemuspohjaa, jonka olen nyt saanut elämää nähdessä? Olisiko osannut lukea kroppani lähettämiä viestejä samallalailla kuin nyt? Vai olisiko vain sokeasti uskonut kaiken, mitä minulle sanotaan? Olisiko kisalavojen bling bling sokaissut silmäni samoin, kuin nyt tuntuu monelle nuorelle käyvän? Lavalle halutaan hinnalla millä hyvänsä.

Toki nuorissa on paljon osaavia ja vastuuntuntoisiakin, henkisesti kehittyneitä ja hyvinvoivia, ei voi mitenkään yleistää. Mutta nuori on nuori ja elämänkokemusta ja itsetuntemusta on vähemmän. Tämä laji vaan on niin armoton vielä kehittyvälle ja vaikutusalttiille mielelle. Tässä lajissa ulkonäkö on pääasia, arvostelun sekä kilpailun kohde. Kukapa ei haluaisi voittaa? On valitettavasti olemassa myös henkilöitä, jotka käyttävät tätä hyväkseen. Vanhempana tällaiset henkilöt osaa jo kiertää kaukaa ja olla lähtemättä mukaan mihinkään epäilyttävään tai terveydelle haitalliseen touhuun. Ei tämä nyt kuitenkaan ole omaa terveyttä tärkeämpää, eikä tätä tee hinnalla millä hyvänsä. Epäonnistumiset tai vastoinkäymisetkin osaa pitää oikeissa mittasuhteissa. Kisa on kisa. Niitä tulee myöhemmin uusia, jos nyt ei kuntoon ehdikään. Maailma ei kaadu.

Vanhempana pystyy ehkä myös helpommin pysymään niskanpäällä, vaikka kisadieetti ja kisakunto vääristävätkin väkisin tervettä kuvaa omasta kropasta. Olemattomia alle 10% läskejä tulee nypittyä ja kauhisteltua, kuinka "läski sitä vielä onkaan". Se on kuitenkin vain kisakunto. Siinä ei ole tarkoitus pysyä pidempään. Samoin pystyy hillitsemään sitä ahmimisvimmaa, joka iskee kisan jälkeen, kun viimein SAA SYÖDÄ! Pari suklaalevyä hujahtaa helposti, ja helposti käy niin, että ennen kuin huomaakaan, painoa on tullut paljon enemmän kuin dieetille lähtiessä oli. Ruokakaan ei maailmasta ahmimalla lopu.

Toisaalta netissä kirjoitellaan toisinaan armottomastikin ja arvostellaan kisaajien kuntoa, vartaloa, ulkonäköä, käyttäytymistä lavalla. Kisaajista on kuvia netissä vaikka kuinka, pikku pikku bikineissä, edestä ja takaa... Etenkin nuorilla on muutoinkin kovat paineet ulkonäkönsä suhteen, kauneusihanteet ovat tärkeitä, halutaan olla niiden mukaisia. Vaan entäpä se kova kritiikki, jota sataa niskaan? Ilkeät kirjoitukset? Tässä iässä osaan jättää sellaiset omaan arvoonsa. Pöh. Itsetuntoni, ei arvostelusta tai epäonnistumisestakaan hetkahda. Kritiikistä voi myös oppia ja toisaalta, arvostelijoita on aina. Toisten ulkonäköä on helppo arvostella. Osaan myös vetää rajan yksityisen ja julkisen minäni välille...

Tämän lajin myötä varmasti jokainen oppii itsestään paljon. Mutta paljon riippuu omasta mielenkiinnosta ottaa asioista selvää. Paljon on kiinni siitä, millaisen valmentajan valitsee. On valmentajia, jotka kertovat asioista mielellään, selittävät, miksi mitäkin tehdään sekä valmentajia, jotka vain haluavat pitää ohjat omissa käsissään "Tee vain kuten sanoin, älä kysele" -periaatteella. Ilman osaavaa valmentajaa en tähän touhuun lähtisi. Kyllä tässäkin iässä vielä tarvitsee sen tukipylvään, joka valaa uskoa, kun itse epäilee koko jutun onnistumista, kun ne omat lihakset näyttävät katoavan ja kroppa olevan pelkkää laihaa läskiä. Sen henkilön, joka näkee asiat objektiivisesti läpi koko dieetin, kun oma päänuppi alkaa tehdä tepposia dieetin edetessä. Minusta on tärkeää ymmärtää, miksi mikäkin asia tehdään, mihin mikäkin vaikuttaa. Otan aktiivisesti myös itse selvää, kyselen eri asiantuntijoilta. Itsestään ja oman kropan toiminnasta ja erinäisten asioiden vaikutuksesta siihen ei voi koskaan tietää liikaa. Pienet tiedon muruset voivat auttaa paljon eteenpäin.

Olisinko siis nuorenpana osannut välttää kaikki sudenkuopat? Välttämättä en. Toivon, että iän tuomasta elämänkokemuksesta on nyt hyötyä. Mutta kuten sanoin, nyt palautuminen on hitaanpaa, kroppa vaatii enemmän huoltoa, ennen oireettomina olleet pienet valuviat alkavat oireilla, lihaskasvu hiljalleen heikkenee väistämättä jossakin vaiheessa. Mutta ei sentään vielä! :) Vielä ehtii kasvaa ja kun valuviatkin on jo pääosin korjattu, treeni luistaa. Lujille kroppani pistän, mutta osaan myös sitä kuunnella ja hellittää tarpeentullen. Ei ole järkeä ajaa itseään loppuun. Tästä lajista pitää myös voida nauttia. Joka päivä. Sama se, milloin aloittaa, kunhan pitää kiinni terveistä ja hyvistä arvoista ja nauttii täysin siemauksin. Tämäkin on "vain" elämää. :)


You only ever grow as a human being
if you're outside your comfort zone.
- Percy Cerutty

2 kommenttia:

  1. Anonyymi1/02/2014

    Hienoa juttua jälleen kerran. Tsemppiä kevääseen!

    VastaaPoista
  2. Kiitos. :) Hyviä treenejä sinnekin!

    VastaaPoista