lauantai 4. toukokuuta 2013

Faster harder Scooter

 
 
Täällä on seurailtu suomalaiskisaajien hyvää menestystä Santa Susannassa European Junior and Master Championships -kisoissa. Oma tie ei sinne tällä kertaa masters SM-voitosta huolimatta vienyt. Niiiin olisi mukavaa olla siellä nyt, mutta siihen tarvitaan lisää lihaa luiden ympärille...
 
Jessica Silfvernagel sai upeasti hopeaa junioireiden alle 163cm-sarjassa.
Isa Mursu samoin yli 163cm-sarjassa hopeaa ja samassa sarjassa Elin Hassel pronssia.
 
Pekka Kotipohja myös junioreissa pronssia ja Antton Tammelin sijoittui neljänneksi.
 
Classic Bodybuildingissa Juho Passilan sijoitus oli 14.
 
Loppujen kisat on vielä edessä. :) Onnittelut hienoista sijoituksista ja onnea vielä vuoroaan odotteleville!
 
 
Olen täällä oikein nautiskellut treeneistä ja lihaskivusta. Tuntuu maistuvan todella hyvin nyt, kun niihin saa keskittyä kerran päivässä. Treenejä joutuu ihan odottamaan. Dieetatessa tuntui, että ei muuta ehdikään kuin treenata. Toki motivaatiotakin tuli taas rutkasti lisää, kun uudet tavoitteet on asetettu. Omaan silmään kehitettävää kyllä löytyy, vaikka Body-lehden arvostelu olikin yllättävän hyvä. :)
 
Kuva: Tommi Mankki 



Loppuvuoden keskityn kovaan treenaukseen ja se kuluukin offilla mukavasti. Valmentajan kanssa katsottiin, mitä lähden erityisesti kehittämään ja otettiin mukaan uusia liikkeitä. Tavoitteet on siis ensi vuodessa. Menestyminen vaatii paljon ja kovaa työtä ja sitähän tehdään. Tavoitteena on edistyä taas reilusti tähän kevääseen nähden. Lisää lihasta, parempi ja tasapainoisempi kunto, paremmat asennot, parempi T-kävely ja esiintyminen. Itsensä voittaminen ja jatkuva edistyminen. Lajin suosion kasvaessa tasokin kovenee. Helpolla ei saa mitään. Ja sehän passaa mulle, ei ole tarkoituskaan lusmuilla. Eniten tsemppaa juuri oman kehityksen näkeminen. Siitä puheenollen... jalkatreeni kutsuu!


2 kommenttia:

  1. Huh, kuin myöhään Sie treenaat? :)

    VastaaPoista
  2. Hei Kerttu! Iltapäivällä/alkuillasta. Viimeistään seitsemältä kiireisenä päivänä aloittelen. :)

    VastaaPoista