sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Treenit jakuu

 

Kisavärit jo iholla haalistuu ja alkaa rapista, mutta blogille on tehty pientä pintaremonttia mestaruuden kunniaksi. :)

Täällä ei kyllä jakseltu kisan jälkeen lomailla, vaan kroppa hinkui heti maanantaina salille. Oli pakko päästä kuluttamaan niitä energioita, joita kisaa edeltävällä viikolla kertyi. Ihan täysillä en silti heti tehnyt, mutta nyt kyllä tahkotaan jo menemään. Ainoa, mikä dieetissä mua väsytti oli pitkään jatkuneet voitonjuhlat... :D Kiitos ihanan, hyrräävän aineenvaihdunnan.

Myös ruokien suhteen olen niskan päällä. Sunnuntai ja maanantai oli herkuttelupäiviä, sen jälkeen heti hanat kiinni. Ja se toimi. Ei ole himo iskenyt. Puhdasta perusruokaa syön kyllä niin paljon kuin mahaan mahtuu ja se ei ollut vielä alkuviikosta paljon se. Nyt alkaa jo pikkuhiljaa mahtua ihan reilusti. Olen huomannut, että jos herkkuja napsii useamman päivän peräkkäin, niin siitä jää putki päälle. Kerran viikossa riittää.

Vaan täytyy todeta, että kisadieetti on kyllä melkoisen hyvin kehoa puhdistava. Siinähän syödään todella puhdasta, yksinkertaista ruokaa, kaikki tehdään itse, eikä lisäaineita, sokereita, oikeastaan mitään epäterveellistä, tule syötyä moneen kuukauteen.  Nyt sitten huomaa, kun pari päivää söin karkkia... ihan kamala olo, sydän hakkaa, väsyttää... Heti loppui tuntemukset, kun loppui sokerimättökin. Huh, mitä myrkkyä kropalle! Eipä tee edes mieli enää. Puhdasta energiaa koneeseen ja lisää lihasta tahkoamaan!

 
Rautaisaa viikkoa!

2 kommenttia:

  1. Anonyymi4/22/2013

    Pidän blogin uudesta ilmeestä!
    Mässytysputki jää todella helposti päälle, tiedetään...
    Pitäisi joskus kokea yhtä selkeästi itsellä nuo "herkkujen" (ovatko oikeasti sitä?) kirot niin ymmärtäisi vielä paremmin välttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Vähän vaihtelua.

      Niinpä! Ovatko sokerista+liivatteesta+lisäaineista muotoillut karkit oikeasti herkkua? Miksi niihin jää niin koukkuun?

      Poista