sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Leiriä ja ajatuksia

Eilen olikin mukava päivä. Aamulla starttasin kohti Espoota ja IFBB:n kilpailuun valmistavaa leiriä. Mietin kyllä ensin, että onko sinne järkeä mennä, kun olen jo yhdet kisat käynyt ja Maija Elovaaraltakin vinkkejä paljon saanut, jos vaan vien paikan jolta kulta toiselta, joka sitä enemmin tarvitsisi... Ilmottauduin sitten myöhään, mutta hyvin mahtui mukaan. Toisaalta kilpailuahan tämä on, itseä pitää ajatella, jos mielii pärjätä! :)

Todellakin oli hyödyllistä osallistua. Olihan siellä sitten Maijan lisäksi Marjo Krishi ja Pasi Lakaniemikin kävi oman näkemyksensä kertomassa. Aina parempi, mitä useamman näkemyksen saa. Löytyi vielä pientä fiilattavaa. Tai oikeastaan tuli sellainen olo, että tälle jäljellä olevalle kuudelle viikolle riittää todellakin puuhaa vielä. Toinen etuolka+rinta on niin kireä, että se pitää saada enemmän auki. Sivupose jäkittää nyt siitä sitten. Samoin lapa samalla puolella kirraa vastaan. Venyttelyä, venyttelyä venyttelyä. Hierontaa on luvassa taas ensi viikolla, joten katsotaan samalla, mitä noille voi sielläkin tehdä. T-kävelystä kommenttia tuli lähinnä toisen käden sormien asennosta... kuulostaa pikkujutulta, mutta jos se vie tuomarin koko huomion, että miten tuo käsi on tuossa noin kummallisesti, niin menee varmaan jotain oleellista ohitse. Pelottavan pieniä alkaa erot olla kisaajien kesken. Enää ei näkynyt yhtään kisaajaa, joka ei olisi osannut luontevasti kävellä korkkareissa. Ennenhän niillä lompsittiin, jos jollain tyylillä, polvet koukussa töpötellen.

Olkapäätreeniä jokusen aikaa sitten...
 

Tapasin pari naista, jotka ovat myös tulossa masters-sarjaan. Todella mukavia tuttavuuksia molemmat. Olikin hauskaa tavata kilpasisaria ja "salaa" verrata itseensä. Tätä ei tietenkään pidä tehdä, jos siitä seuraa se, että masentuu kun toiset näyttävät niin paljon paremmilta. Teinkin päin vastoin, eli etsin heistä heikkouksia, sellaisia, jotka minulla taas ovat vahvuuksia. Heillä oli aika leveät vyötäröt eli hiukan tukevan olosia keskikropasta, toisella kapeat hartiat, toisella olemattomat pakarat. Eli itselle jäikin tuosta sellainen hyvä maku, että kaikilla meillä on heikkoutemme ja hyvät puolemme. Minulla on kaikki mahdollisuudet voittaa heidät. Kokonaisuus ratkaisee. Kunhan saan kaiken omassa suorituksessa menemään nappiin... kaikki on mahdollista! :) Täyttä höyryä vaan eteenpäin.

Leirin jälkeen kävin vielä lenkillä. Espoosta lähtiessä ilma oli vielä ihan hyvä, mutta kotipuolessa odotti jo viima ja tuisku. Sopivat vaatteet päälle ja ulos. Välillä kyllä viima heitteli pakkaslunta kasvoille kuin neuloja, mutta muuten oli ihan hyvä juosta. Tunteroinen siinä vierähti. Onneksi reitti kiertää hiljaisempia hiekkateitä, niin ei sattunut kovin paljon liukkaita osuuksia matkalle, vaikka jäätä olikin pyörätiet täynnä. Loppuilta olikin sitten aikaa rentoutua ja venytellä. Taisi siinä taas kolmisen tuntia vierähtää venytellessä. :)

Puuhaa siis riittää viimeisille viikoille. Nyt pitää tiristää irti kaikki. Tuosta tuli ihan selvästi lisäpotkua omaan treeniin ja valmistautumiseen. Kävelyä, asentoja, venyttelyä. Ja rasva! Sitä pitää saada reisistä ja pakaroista vielä paljon pois! Eipä ole talven aikana muuta ehtinyt kuin treenailla ja etenkin nyt, kun tahti vaan kiristyy. Kamerakin on monesti jäänyt matkasta, joten kuvia on vähemmän tullut räpsittyä. Ystäviä ei ehdi tapaamaan ja kaikesta muustakin kivasta menosta pitää kieltäytyä herkuista nyt puhumattakaan, treeni tulee ykkösenä ja kaiken ajan se viekin. Töitä on tehtävä, jos mielii pärjätä. Elämä on valintoja. Toisaalta koen, että panostan tässä myös tulevaisuuteen. Siihen hyvään ja leppoisaan vanhuuteen, jolloin lihakset ovat hyvässä kunnossa ja jaksaa vielä itse puuhailla eikä siten toivottavasti dementiakaan vaivaa. En halua maata voimattomana sängynpohjalla, kun nuoruudessa ei nyt niin kovin tullut panostettua lihaskuntoon. Itseäni varten tätä teen.  :) Kyllä sitten kisan jälkeen taas paremmin ehtii jotain muutakin ajatella ja puuhastella. Kyllä tästä nytkin nauttii, olo on ihan mahtava. Virtaa riittää, kuten viime dieetilläkin. Vaikka tahti on kiristynyt ja treeniä piisaa yleensä 2/päivä + aerobiset, venyttelyt, T-kävelyt... niin tuntuu, että olo vaan paranee. Riippuu kaiketi ihan omasta aineenvaihdunnasta.

Monella se ei valitettavasti näin ole, joillekin dieetti on hyvin rankka, jopa niin rankka, että seurauksena on sitten kaikenlaista vaivaa, kroppa ja elinten toiminta sekaisin. Maksa, kilpirauhaset, munuaiset krenkkaa, arvot on mitä sattuu.... Näistä riittää tarinoita. Ylirasitus vaanii kulman takana koko ajan. Noita kun miettii, tuntuu ettei tämä ole terveellinen laji ensinkään. Omaa kroppaa on syytä kuunnella tässäkin. Jos dieetti tuntuu itselle rankalta, ei pysty muuta kuin sohvalla itkemään voimattomuuttaan ja väkisin treenaamaan, olo on kurja, mieli maassa, kiukuttaa... onko se silloin enää omalle kropalle järkevää? Terveys ennen kaikkea! Ei tällainen dieetti varmasti kaikkien kropalle sovi.

Oman kropan kuuntelu, järkevä treenaus ja varsinkin palautuminen ovat tärkeitä. Palautumiseen kuuluu mm. riittävä uni, rentoutuminen, venyttely, hieronta ja muu lihashuolto. Penikat ym. vaivat on hoidettava pois heti, kun niitä ilmenee. Vaivaisena treenaamisesta seuraa vaan lisää vaivoja ja loukkaantumisia. Ruoka on tärkeää myös palautumisessa. Dieetillä ruokaa on vähemmän, eikä se riitä elimistön kaikkeen toimintaan, vaan elilmistö joutuu käyttämään rasvavarastojaan. Siksi on sitäkin tärkeämpää, mitä suuhunsa pistää ettei tule puutostiloja. Vaikka kuinka haluttaisi, ei niitä vähiä hiilareita vaan voi ottaa karkeista tai muista sokereista. Elimistö tarvitsee laadukkaampaa ravintoa, kun sitä on vähemmän tarjolla.

Kun kuuntelee kroppaansa, pääsee pidemmälle. Jos jättää sen viestit huomiotta, yrittää pakottaa sen vaan tiettyyn treeniohjelmaan, aikatauluun, omaan tahtoon... varmasti tulee seinä vastaan jossain kohtaa. Tämä on edelleen sitä lajin hallitsemista. Itsensä ja kroppansa pitää tuntea. Pitää osata tehdä kaikki sen ehdoilla. Ammattitaitoinen valmentaja on varmasti suureksi avuksi kokemuksensa kanssa, mutta hänkään ei ole kilpailijan kropassa, ei hän tunne, mitä kilpailija tuntee. Kilpailijan pitää silti itse tunnistaa nämä asiat.

No niin, lähti taas juttu rönsyilemän. Nyt kamat kassiin ja selkätreeniä sekä T-kävelyä!


Kuunnelkaa kroppaanne

2 kommenttia:

  1. Anonyymi3/06/2013

    Hyvältä näyttää Maarit!

    Tässähän voi alkaa ennustamaan hyvää menestystä kisoissa. Mitäs mä kirjoitinkaan joskus että kova työ palkitaan :)!


    -V-



    VastaaPoista
  2. Kiitoksia V! :) Työtä on tehty, lihasta on tullut lisää ja dietti muutettu viimekertaisesta selvästi minulle sopivammaksi. Yläkropassakin on nyt lihakset säilyneet, vaikka jalkoja kiristellessä se on taas ollut kireä jo aikoja sitten... Kyllä minulla on ainakin ihan luottavainen mieli siihen, että nyt kaikki sujuu huomattavasit paremmin kuin viime kerralla! :)

    VastaaPoista