sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Lajin kääntöpuoli



Tällä dieetillä olen välttynyt (vielä) kaikilta niiltä himoilta, jotka viime vuonna vaivasivat. Herkut pyörivät silloin mielessä koko ajan. Nyt ei ole ollut mitään himoja... vannomatta tietysti paras, onhan tässä viikkoja aikaa vielä. :) Ehkä se auttaa myös siihen kisadiettaamisen ikävään puoleen, joka vaanii dieetin päätyttyä... viimeeksi meinasi lähteä syömiset lapasesta.

Kun rasvat tiristellään niin vähiin, kuin tämäkin laji vaatii, mieli joutuu todella koetukselle. Normaalisti järkevät ajatukset vääristyvät ja suhtautuminen ruokaan ja syömiseen muuttuu, siinä mennään pitkälle yli normaalin dieettaamisen rajan. Tämä asia ei minusta ole tarpeeksi esillä nyt, kun fitness-lajien suosio kasvaa. Asian tiedostaminen on jo hyvä niskalenkki ongelmista.

Vitsailtiin kisan jälkeen, että seuraava kisa taitaa olla sitten suurin pudottaja -kisa. Onneksi syömishäiriön alku ei päässyt niin pahaksi. Kun viimein sai hyödä ja herkutella, sillä ei tuntunut olevan mitään rajaa. Iso suklaalevy meni tuosta vaan ja lisää teki mieli. Ja sitä söi. Oli TODELLA vaikea löytää sitä itsekuria, jolla yleensä pitää syömiset järkevissä rajoissa. "Nyt saa syödä" tuntui ylittävän kaiken järjellisen ajattelun. Painoa tuli lisää, mutta mikään ei riittänyt. Painon nousu alkoi vaan tuntua vastenmieliseltä. Alkoi inhota sitä että söi ja paino nousi, mutta sille ei voinut mitään... Onneksi kokosin itseni vain kuukauden kamppailun jälkeen, joillakin kanssakilpailojoilla meni useita kuukausia.

Tämä on siis ihan yleistä lajissa. Joillakin se lähtee toiseen suuntaan. Kireä kisakunto alkaa näyttää hyvältä, siitä halutaan pysyvä, vaikka sitä se ei terveessä fitnesskisaajan elämässä todellakaan ole. Kisakunto on kisakunto. Syömiset pitäisi saada pidettyä järkevissä rajoissa. Turhan paljonkaan massaa ei kannata hankkia, jotta painon pudotus ei mene ihan valtavaksi jojoiluksi.

Asia tulee pitää mielessä ja tarkkailla itseään koko ajan, jotta ongelmasta ei tule todellista syömishäiriötä. Tällaiset asiat on helpompi tiedostaa ja hallita, kun on ikää ja elämänkokemusta. Nyt on melkein muotia alkaa fitnesskisaajaksi. Moni nuori tyttö innostuu lajista. Nuorilla harvoin on niin paljon elämänkokemusta ja itsetuntemusta, mitä tämän lajin kokonaisvaltainen hallitseminen vaatii. Kaikki tehdään niin kovin tosissaan, ei tunnisteta oman kehon viestejä ja ollaan muutenkin paljon alttiimpia syömishäiriöille. Ilman muuta tavotteita pitää olla, mutta laji on paljon vaativampi, miltä se näyttää, kun ollaan tällättyinä lavalla, bling blingit kimmeltäen ja hymyillään onnellisesti. Lajin ja olemattomille rasvoille diettaamisen vaarat tulee tunnistaa ja tiedostaa. Dieetatessa käsitys omasta kehosta muuttuu. Niitä vähiä 10% rasvoja nypitään, kun ne näyttävät niin kamalilta. Sitä on aivan liikaa! Kaikki pyörii grammantarkan syömisen, kovan treenaamisen ja laihtumisen ehdoilla. Se on sillä hetkellä tärkein tavoite. Koko elämä. Ei ole aikaa kisan jälkeen. Kaikki mitä teet, tähtää kisapäivään.

Kisan jälkeen moni putoaa tyhjän päälle. Tässäkö se nyt oli? Jos vielä valmennussopimus päättyy kisaan, kisaaja saattaa jäädä oman onnensa nojaan juuri, kun hän eniten tarvitsisi tukea päästäkseen takaisin kiinni normaaliin ja terveelliseen elämään, normaalien arvojen keskelle, saadakseen oikaistua mahdollisesti vääristyneen kehonkuvansa ja ajatuksensa. Palaaminen normaaliin tulisi tehdä yhtä kurinalaisesti kuin dieetti. Ruuat tulee silloinkin suunnitella ja lisätä kaloreita vähitellen.

Ainakin omasta mielestäni vapaa syöminen dieetin jälkeen juurikin altistaa ylensyömiselle. Mättämiselle ei löydykään yllättäen rajaa. Keho imee kaiken ja huutaa lisää, kun sillä viimein on ruokaa ja herkkuja tarjolla. Painoa kertyy ja kertyy. Tai sitten grammantarkasta, minimaalisesta syömisestä ei osata päästää irti. Siitä on tullut elämää hallitseva tapa. Ylipaino, bulimia, anoreksia. Ne ovat todellisia vaaroja terveydelle. Tämä laji ei ole siinä mielessä terveellisimmästä päästä. Toivoisi, että valmentajat ottavat tämänkin asian hyvissä ajoin esille, eivätkä jätä kisan jälkeen suojattejaan yksin painimaan näiden ongelmien kanssa. Valitettavan monelle ne tulevat yllätyksenä, erityisesti nyt, kun fitness kaikissa muodoissaan tuntuu olevan niin monen ihanne. Fitness lajina on oikeasti paljon, paljon enemmän, miltä se näyttää. Se on elämäntapa, joka vaatii itsekuria ja itsetuntemusta. Mutta silti, nautin ainakin itse siitä suunnattomasti!

4 kommenttia:

  1. Hirmu hyvä postaus tärkeästä aiheesta.

    Omalla dieetilläni ei ole ollut oikeastaan lainkaan ongelmia syömisen suhteen, eli erityisiä mielitekoja ei ole ollut. Enemmän onkin jännittänyt se, että mitä sitten dieetin jälkeen. Olenkin päättänyt, että jatkan dieetin jälkeen yhtä järjestelmällisesti kuin dieetin aikanakin. Eli portaittain ylöspäin, pikkuhiljaa energiatasoja nostaen ja treenimäärää kohtuullistaen, aivan samalla tavalla kuin dieetillä lähdettiin pikkuhiljaa alaspäin. Pysyy sitten kroppakin paremmin menossa mukana ja ehtii mukautua uuteen tilanteeseen.

    Se minäkuvan muotoutuminen siellä peilissä tietysti jännittää. Ettei vain rakastuisi liikaa siihen mitä on kaikkein kuivimmillaan (vaikka tuskin tällä dieetillä mahdottoman kuivaksi pääsenkään). Eli ylöspäin pitäisi uskaltaa tulla, mutta pitää se joku kohtuus sitten siinäkin. No, ehkä se on jo askel eteenpäin, kun näitä asioita miettii ja suunnittelee etukäteen.

    Tuli muuten mieleeni, että toteutatko tankkauspäivänä mitään mielitekoja vai pysytkö silloinkin puhtaasti hyötyruokalinjalla, ilman herkutteluja? Itsehän olen huomannut tulleeni melko nirsoksi tankkauspäivien aikana, mieli ei tee mitään roskamättöä vaan tekisi mieli vain syödä pitkäkestoista hiilaria hirveät vuoret tulevan viikon varalle. Mutta olen minä kyllä jonkin herkkujutunkin aina tenpaissut naamarista alas, kuten viime viikonloppuna itseleivotun Runebergin tortun ja tänään laskiaispullan ;) Loppua kohden täytyy kyllä varmaan niistäkin pikkuhiljaa luopua, plääh.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa, että ihan järkevällä linjalla olet. :)

    Viime dieetillä "herkuttelin" vähän enemmän. No, vilja-allergisena vehnää ei tule syötyä leivonnaisissakaan, vaan nekin on tehty peruna tai riisijauhoista. Sokeria en koskaan lisää mihinkään - paitsi juuri silloin harvoin, kun jotain leivon.

    Tällä dieetillä ei tosiaan ole ollut mitään ihmeellisiä himoja, joten melkolailla on pysytty niissä hyvissä hiilareissa. Pikkuisen sallin kuitenkin jotakin herkkuakin (vaikka kourallsien karkkia), jotta himo ei niin pahaksi tulisikaan. Ja ehdottomasti vain tankkauspäivänä, muulloin pitäydyn tarkasti ruokavaliossa. Olen todennut, että kun riittävän kauan sinnittelee ilman, niin ainakin itsellä se mopo helposti karkaa sitten, kun viimein saa herkutella. Sen verran vähän kuitenkin, että tankkaus tulee tehtyä selkeästi hyvillä hiilareilla. Kyllä nimenomaan tällä dieetillä kroppa on huutanut sitä kunnon ruokaa enemmän. :)

    Tsemppiä sinne!

    VastaaPoista
  3. Anonyymi2/25/2013

    Loistava kirjoitus! Voi kun kaikki lajiin ryhtyvät lukisivat tämän. Toivoisimpa, että kirjoittaisit johonkin lehteen artikkelin aiheesta. Sen lisäksi, että teksti on täyttä asiaa, on se myös hyvin kirjoitettu :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos! :) Olisihan tuo kaikkien hyvä tiedostaa, vaikka varmaan on niitäkin, joilla mitään ongelmaa ei tule. Ja hyvä niin.

    VastaaPoista