lauantai 28. tammikuuta 2012

Hello !

Vähän uutta ilmettä blogiin kevään ja pitenevien päivien kunniaksi. Fiilis on ihan mahtava! Kiristyy kiristyy. :) Tällä viikolla tuli peliin kalorivaihteluita. Välillä entistä vähemmän ja välillä enemmän. Kyllä nälkä kolkutteli vähäkalorisena päivänä, jauhoin purkkaa tauotta. Silti kalorit on enemmän kuin monella muulla tässä vaiheessa. Kaiketi kulutus on sen verran suurta, että paino putoaa, vaikka kalorit ei kovin alhaalla olekaan.

Tämä dieetti on kyllä yllättänyt minut helppoudellaan. Olin valmistautunut pitkään ja piinalliseen taisteluun, mutta rasva tirisee todella hyvin. Taas on hiilaritankkauspäivä menossa, mm. herkkuja, kuten pizzaa ja karkkia :D Iltapalaksi (jos mitenkään jaksan) ajattelin syöpötellä mustikkarahkapullan. Nams. Eli hiukan pitää jo dieettiä jarrutellakin, kun niin hyvin kiristyy. On sitten ainakin aikaa saada alakerta yhtä kireäksi kuin yläkroppa, ei tarvitse olla lavalla yläkroppa liian kireänä ja alakroppa pehmeänä.

Eilen oli ihan mahtava jalkatreeni. Aamusella kiusasin takareisiä ja pakaroita, iltasella etureisiä ja pohkeita. Nyt on niin kipeät kankut ja reidet, että istuminen sattuu, nouseminen sattuu, kaikki sattuu. :) Eilen illalla yllätin itseni ajattelemasta, että ihanaa, huomenna on intervalli.... IHANAA ?! Oli kyllä "ihanaa" aamulla ajella spinningpyörällä tuhatta ja sataa valmiiksi kipeillä ja heti alusta asti kiduttavasti polttelevilla reisillä. Ainakin tuntui. Ehkä sieltä taas jokunen rasvahippunen haihtui.

Tänään oli pakko mennä alennusmyyntien rippeitä katselemaan ja hakemaan läjä huppareita, kun ei enää tarkene treenailla topeissa... :D Lämmintä päälle niin ei tule vilu.

Huomenna saa taas sujauttaa lenkkarit jalkaan ja kipaista pitkälle, rauhalliselle lenkille. Se on ihanaa se :) Jospa kuuntelisi korvanapeista vaikka jotain näistä:








Rentouttavaa viikonloppua!

8 kommenttia:

  1. Hei wow, uudistus on hieno :)
    -päivi-

    VastaaPoista
  2. Olen täällä ihan sanattomana. Oot kyllä niin upea!
    Ja oikein tyylikäs ja hieno tyylikäs yksinkertaisuudellaan tämä uusi ilme!

    VastaaPoista
  3. Hyvinhän ne jalatkin alkaa sieltä loheta! Susta tulee tykki ;)

    VastaaPoista
  4. Kiitos teille kaikille! :) Lisää kovaa työtä vaan, katsotaan mihin sillä päästään... Onneksi jalat kirii yläkroppaa kiinni kireydessä. Yläkroppaan tarvisi kyllä paaaallljooooon lihasta vielä, mutta näillä mennään nyt. :)

    VastaaPoista
  5. Anonyymi1/29/2012

    Musiikkivalinnoista ei voi kun olla yhtä mieltä! ;)

    Ja upeaa, että kiristymistä tulee hyvää tahtia.

    VastaaPoista
  6. Vautsi mikä kunto! Minut dieetti taas on yllättänyt raskaudellaan - 12 viikkoa takana ja pahoja päiviä on mahtunut mukaan niin monta.. On toki hyviäkin, mutta välillä heikottaa hirveästi kun kalorit ovat jo tosi alhaalla ja aeroa se 7 h viikossa. Eikä yhden yhtään tankkausta vielä, ensimmäistä odotellessa. Mutta toisaalta puoliväli on jo ohi, joten eteenpäin porskutetaan, ei kärsi antaa periksi. Tsemppiä, vaikka hyvin näyttää luistavan! :)

    VastaaPoista
  7. Anonyymi: Trance on loistavaa lenkkimusiikkia... ja treenimusiikkia.. ja musiikkia :D Kiitokset sinulle! :)

    Tiina: Voi surkeus, kun sinun dieettisi kuulostaa hankalalta :( Voin kuvitella, että vähillä kaloreilla ei hirveästi jaksa. Toivotaan, että rasva alkaa jossain vaiheessa lähteä helpommin ja että edistyminen ja tulosten näkeminen kuitenkin kannustaa sinua ja jaksat loppuun asti. Kyllä se siellä lavalla varmasti sitten tuntuu voitolta, kävi miten hyvänsä ja toisaalta hyvä menestys entistäkin makeammalta, kun takana on niin vaikeita hetkiä. Roppakaupalla tsemppiä sinulle itsellesi! Ja kiitos :)

    VastaaPoista
  8. Ihanan raikas ulkoasu, ai laik :):):) Ja kova kondis mimmillä!!

    VastaaPoista