perjantai 5. elokuuta 2011

Koivet sentään!

Eilen valkku päätti hiukan tiukentaa jalkareenejä. Etenkin etureisille tuli sellainen rääkki, ettei ikinä. Tehtiin maitohapporeeni supersarjoilla sekä restpauseilla... Meinasi tulla äitiä ikävä. Neljä sarjaa, ensin etureisien väsytys ojennuslaitteessa, samantien prässillä etureisiä 10 toistoa, restpausen jälkeen toiset 10 toistoa.

Koitin olla ajattelematta mitään, laskeskelin vain, milloin olen edes puolivälissä... treeni tuntui ikuisuudelta. Olin jo mielestäni puolikuollut, kun olin tutisevin jaloin tehnyt loppuun viimeisen sarjan restpausen jälkeiset toistot ja meinasin huokaista, että ohi on, mutta valkku ilmoittikin, että tulee vielä toinen restpause...  aha... toisen sarjan kympin kohdalla sitten (joka sekin häthätää nousi valkun avustuksella) olin sitten jo sitä mieltä, että nyt ei pysty yhtään toistoa enää, muuten kelkka putoaa alas. En meinannut uskoa korviani, kun valkku murisi, että vielä 5 ja nopeuta tahtia! Tuntui, ettei koivet liiku enää mihinkään ja ei pidä enää mitään, vaan on ihan makaronia. Mutta niin se vaan itku kurkussa rypistettiin menemään. Aarrrgg! En ole ihan varma, miten tuo edes tarkalleen meni, mitkä oli painot silloin. Eli pikku hiljaa aletaan koventaa reenejä.... mamma! :D Ja luulin jo tehneeni kovia reenejä. No, eihän tuollaisia pysty yksin tekemäänkään, pitää olla varmistaja, ettei oikeasti jää kelkan alle.

a. takareidet maaten
20kg 12
25kg 12
30kg 10
25kg 14
b. haaraprässi
105kg 10
115kg 10
120kg 12
130kg 10

a. reisiojennus
15kg 12
20kg 12
20kg 15
20kg 15
b. kapea jalkaprässi
120kg 10 + 10rp
130kg 10 + 10rp
135kg 10 + 10rp
145kg 12 + 135kg 15rp + 15rp

a. pohkeet istuen
25kg 15, 15, 15
b. pohkeet donkey
40kg 15, 15, 15

Ehkä näitä reisiä katsellessa saisi lisää motivaatiota...



2 kommenttia:

  1. Voi helmi, miten mahtavalta kuulosti toi sun treeni!! Kade!!

    Muuten, ootko kiinnittäny huomiota, päivittyykö mun postaukset sun hallintapaneeliin/etusivulle? Monille ei päivity ja miuta harmittaa :/

    VastaaPoista
  2. Näin jälkeen päin ihan mahtava reeni oli, mutta silloin ei kyllä yhtään naurattanut :) Valkku nauroi, kun en mainannut saada heitettyä jalkaa pakaraan päin etureiden venytystä varten, muutama kerta piti yrittää ennen kuin sain siitä kiinni :D

    Ei noi mitkään postauksaet kyllä useinkaan päivity heti. Olen ihmetellyt samaa. Siinä menee tovi ennen kuin se näkyy. Monesti edellinen otsikko vielä näkyy ja kun menee katsomaan, niin siellä onkin uusi teksti jo... ja silti ei päivity. Jos päivityksiä tulee tiuhaan, niin ei se pysy yhtään perässä 8/

    VastaaPoista