keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Post it or forever hold your peace

Tuli muutaman kerran täällä vedettyä paperipussin kanssa henkeä, ennen kuin tämän kirjoituksen osalta tuli painettua Lähetä-nappia. phuuu...

Täällä olen pääni sisällä käynyt keskustelua ja väittelyä, toisinaan pohdiskellut järkevämmin, toisaalta halunnut tavoitella unelmaani. Fitness. Se on ollut mielessäni tuloillaan jo... niin, noin kymmenisen vuotta. Ostin nimittäin Aino-Maija Kareen Naisten fitness kuntosaliharjoittelu -kirjan uuden uutukaisena... (tässä välissä juoksen kirjahyllylle ja takaisin, jotten aivan valehtelisi) ... näköjään 1998... (järkytys - näin se aika rientää!) Silloin laji ei ollut edes niin suosittu kuin nykyään alkaa olla. Joka vuosi tuntuu tulevan paljon uusia lajin harrastajia, mikä minusta on todella mukavaa. Silloin se tuntui itsestä hyvin etäiseltä - ainakin kilpailuja ajatellen.

Jollakin tasolla se on kuitenkin elänyt siitä lähtien mielessäni ja ruokailutottumiksina. Salilla rautoja on tullut heiluteltua välillä enemmän, välillä vähemmän jo valehtelematta 20 vuotta - no 19 ;). Mutta tähän asti se on ollut enemmän elämäntapa omaksi iloksi, ei niinkään lihasten kasvatusmielessä. Viimeinen syvällisempi innostus alkoi pari vuotta sitten muutoin suuren elämänmuutoksen myötä. Salille tuli mentyä aivan uudella innolla ja alkoi nousujohteinen harjoittelu, jollaista en vielä siihen mennessä ollut saanut aikaiseksi. Lihas alkoi oikeasti kasvaa ja tulosta selvästi havaita. Viime kesänä sain jälleen uuden lisäpotkun siihen suuntaan ja harjoittelu koveni entisestään ja ravintoakin on fiilattu. Juoksentelu ja aerobinen väheni reilusti, kuten näkyy.

Nyt jarrua ei löytyisi muutoin kuin pään sisältä. "Eihän näin vanhana enää varmaan voi - ei ainakaan kisalavalle" -ajatus pyörii päässä. Mutta kun huomaan, että se on ollut näinkin pitkäaikainen haave - ainakin jollain tasolla kaiken aikaa - tuntuu, että miksei saisi tavoitella unelmaansa, kun ajatus vihdoin alkaa kiteytyä? Mutta joku tässä päässä silti mättää. Kovasti olen muiden harrastajien ja kilpailijoidenkin blogeja lueskellut ja valanut uskoa itseeni, mutta nyt tuntuu, että olen ikään kuin kynnyksellä... ikää tulee, pääsisin ikäni puolesta heti niukin naukin vaikka suoraan masters -sarjaan ja epäilyttää, onko enää mitään ideaa tällaisesta haaveilla - loppuuko aika kesken? Toisaalta nyt on sellainen vimma päällä, että oksat pois ja palanen latvaa, TÄÄLTÄ TULLAAN! Mutta mutta.... Jonkinasteinen uskonpuute taitaa vaivata. Jotenka päädyin tällaiseen minulle äärettömän harvinaiseen vuodatuspostaukseen. Tunnustukseen "Post it or forever hold your peace". Josko sen kautta saisin jotakin varmuutta asiaan, astuako rohkeasti tuon kynnyksen yli vaiko ei? Tuntuu, että jos nyt en sitä tee... kadunko 10 vuoden päästä? (kyllä!) huh huh...


Niin ja joo, hauikset ja selkä on heekutan kipeet!

Julkaise, julkaise, julkaise....

päivän treeni: tunnustus

7 kommenttia:

  1. Anonyymi1/06/2011

    Ihanaa, kun joku toinen pohtii ihan samoja juttuja kuin itsekin. Ja minulla on sentään ikääkin vielä enemmän kuin sinulla :) Mutta varovaisen innokkaana kohti tavoitteita olen menossa..

    VastaaPoista
  2. Voi, kiitos kommentistasi! Se lämmittää sydäntä. On tosiaan mukavaa löytää samojen asioiden kanssa painivia ihmisiä, se on niin kannustavaa. Lienee ollut yksi syy tämän blogin aloittamiseenkin :) Hurjasti tsemppiä Sinulle treeneihin ja pysyhän kuulolla! :D

    VastaaPoista
  3. Anonyymi1/06/2011

    Tsemppiä sinullekin! On se kyllä jännä, kun saa ihan pienenkin ajatuksen päähänsä kisalavasta, niin ei sieltä tahdo millään poiskaan lähteä :) Paitsi ehkä nousemalla sinne lavalle, ainakin sen kerran.. Itselläni tämä vuosi on kyllä vielä treeniä ja katsotaan mitä vuosi 2012 tuo tullessaan :)

    VastaaPoista
  4. Jaa jaa :) Samoja ajatuksia - ties vaikka lavalla tavataan ;D

    VastaaPoista
  5. Ilmanmuuta lähdet tavoittelemaan sun haavettasi, kisoihin vaan :-) Kuten kirjoitit että katuisit myöhemmin jollet olis koittanut. Tsemppiä treeneihin, kiva kun löytyi taas yksi mielenkiintoinen blogi luettavaksi :)

    -Saara

    VastaaPoista
  6. Minäkin pitkään mietin ja mietin omia kisasuunnitelmia ja ajattelin ettei siitä tule koskaan mitään jne. Mutta kumminkin niin monta vuotta siitä olin haaveillut ja lopulta ajattelin, että pakko se on ainakin kerran kokea. Ja kun valmentaja sanoi että mahikset ois jos teen töitä 100 lasissa niin ei tarvinnut enää miettiä. Tsemppiä kovasti treeneihin ja muista kulkea kohti unelmaasi :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos kannustuksesta Saara ja Senja :) todennäköisesti katuisinkin, ainakin jäisin miettimään, olisiko siitä sittenkin voinut tulla jotain... Tervetuloa lukijaksi :) Tsemppiä teillekin treeneihin!

    VastaaPoista