maanantai 24. tammikuuta 2011

Levon jälkeen...

...treeni kulkee hyvin. Oli todella hyvä selkä-hauis -treeni. Eli en sitten viikonloppuna tehnyt muuta kuin pidin hyvin ansaittuja lepopäiviä. Nyt on taas energiaa ihan mukavasti tehdä treeni täysillä tämän viikon.

Dieetti etenee täsmälleen aikataulussa, siis -1kg/viikko. Kolme kiloa on tullut paino alaspäin. Hitaasti, mutta varmasti. Proteiineja syön paljon, jotta lihasmassa ei vähenisi. En ole toistaiseksi sortunut edes yhteen karkkiin, mutta täytyy sanoa, että välillä kyllä himottaisi. Karkki, etenkin salmiakki... mmmm. Samoin pizza tuntuu houkuttelevalta. Toistaiseksi onnistuu ihan helposti jättää molemmat kauppaan. Alkuun ihan ajatuksissaan meinasin karkkihyllyn ohi kävellessään napata pussin matkaan, käsi jo ojentui... kunnes muistin. :D Onneksi itsekuria löytyy, muuten olisi ihan tuskaa.

Nälkäkään ei oikeastaan ole vaivannut usein. Alkuun tietysti kuului kurnimista, kun kalorit romahti sieltä 2500:sta reilusti alle 2000. Mutta nyt on ihan hyvä, pärjää näillä kaloreilla ja jaksaa treenata. Dieetissä ei siis muita tavotteita kuin karistaa ylimääräiset rasvat välillä pois ja katsoa, saako jalkoihinkin erottuvuutta. Yläkroppa on siinä suhteessa parempi, erottuvuutta on helpommin. Tahtoo nuo fläsät kertyä reisiin...  :( Ei niin hauskaa yhtään.

ylätalja kapea  40kg 12,  45kg 13,  50kg 12, 8
ylätalja leveä niskan taakse  35kg 3x12
kevennetty leuanveto  9, 6, 6
vipuvarsisoutu /käsi 20kg 12,  30kg 12, 12, 8
sjmv  40kg 10,  45kg 10, 8
hauiskääntö w-tanko  10kg 16,  12.5kg 8,  10kg 10
hammer  10kg 10, 10, 12
keskitetty hauiskääntö  6kg 3x10

päivän treeni:  selkä, hauis  1h10min  Hr 139/kcal 449/fat 45%

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti